Uusi vuosi, uudet kujeet... tai sitten mennään vanhoilla kujeilla. Sekin käy, kunhan tämä viheliäinen pieni virus taltutetaan ja kaikille meille tulee taas tasapaino elämään. Viime vuosi oli aikamoista tallustamista. Korona tuli ja kaatoi kaikkien suunnitelmat ja pyöräytti meidän kaikkien elämän päälaelleen. Huolta ja ahdistusta, Ikävää, yksinäisyyttä ja pelkoakin. Oliko meidän aika pysähtyä? Aika kuunnella mitä maailmankaikkeus sanoo? Mitä oma keho tarvii ja mieli vaatii? Nähdä mitä siinä vierellä on ja keitä on ne, jotka lähellä kulkee? Pieniä arkipäiväisiä asioita. Arvostusta itseään ja lähellä olevia rakkaita kohtaan, kun yhtä äkkiä, ei saa tavata, ei koskettaa, halata ja rutistaa. Pitää muistaa välimatka toiseen. Ei voi yskästä, köhäistä, ei pyrskähtää hervottomaan nauruun, hyvä että uskaltaa edes hengittää. Mitä jos pieraisen... laitanko tulpan ja kasvomaskin. Ahdistavaa.. Ahdistavinta itselle on ollut huoli vanhemmista. Viikottaiset kahvihetket, pienet pyrähdykset loppuiv
Pyöreiden, uuden vuosikymmenen kynnyksellä. Vuosi 2020 käänsi kaiken maailmassa päälaelleen. Joulunlapsena halusin lämpimään viettämään suuren päiväni. Alleni mieletön hiekkaranta, aurinko ja Mohito. Toiveena saada ympärilleni ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, jos he vaan kukin miten pystyy omista toimistaan irtautumaan. Matkani maailmalle veikin sieluni syvyyksiin, ajatuksiini. Mitä haluan? Ja haluanko? En tiedä. Haluan paljon ja kaikkea. Sitten loppujen lopuksi en mitään. Kaikki on hyvin. Olen terve. Minulla on koti, Ihana perhe, johon kuuluu mies ja lapset. Mahtavat vanhemmat ja appivanhemmat. Loistavat siskot ja koko elämäni rinnalla kulkenut ystäväni, sieluni siskot. Paljon ystäviä, jotka ovat rakkaista rakkaimpia. ihania tuttavuuksia pitkin elämäni polkua. Mutta.. Kuka minä olen? Olenko se mitä kuvittelen? Sitäkään en tiedä. Luulisi sen tähän ikään mennessä tietävän. Ainakin olen minä. En kukaan muu.. Se minulla on lupa olla. Mutta ennen kaikkea olen ÄITI. Ja haluan lap